Eloisa ikä

Eloisa ikä

maanantai 31. elokuuta 2015

Kesä takana, mutta mahtava syksy edessä!

Viikot on vierinneet työn touhussa ja pitkin Laukaan kuntaa kiertäessä ja blogin päivittäminen on jäänyt kokonaan taka-alalle. Ryhmätoiminta on vetänyt meidät täysin  mukaansa ja on ollut ilo huomata kuinka väkeä on lähtenyt liikkeelle. Keräilenkin nyt tähän yhteen viime viikkojen kuulumisia ja fiiliksiä.

Olemme päässeet aloittamaan ryhmät Vihtavuoressa, Leppävedellä, Laukaan kirkonkylällä sekä Lievestuoreella. Loistavasta säästä ja mahtavista mustikka- ja vadelmasadoista huolimatta ihmisiä on lähtenyt hyvin liikkeelle. Taajamissa, Leppävedellä ja Vihtavuoressa, ollaan oltu hyvin innokkaita tulemaan mukaan kun taas kirkonkylällä meno on ollut maltillisempaa. Kuntosalit, liikunta- ja yhdessäoloryhmät ovat löytäneet oman väkensä ja aikataulunsa. Paljon on tapahtunut muutoksia ryhmien osallistujien suhteen, mutta olemme varautuneet siihen, että ryhmät elävät koko syksyn.

Tässä postauksessa kokoan yhteen tätä syksyä ja kerron hiukan, mitä on luvassa.

Ryhmätoiminta

Ryhmien kokoontumiset kattavat melko lailla koko Laukaan, aivan kuten tavoitteenamme olikin. Ryhmätoimintamme tausta-ajatuksena on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tämä ajatus ohjaa toimintaamme koko ajan. Fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia parhaiten mielestämme tukee yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Ryhmätoiminta lähtee täysin ryhmäläisten kiinnostuksen kohteista ja ideoista. 

Ryhmätoimintaan mahtuu vielä mukaan, joskin kuntosaliryhmissä ja ATK-ryhmässä alkaa olla tungosta. Kannattaa olla suoraan yhteydessä meihin, niin kerromme ryhmien kokoontumisajoista ja kartoitamme mikä ryhmä parhaiten sopii kellekin.

Meiltä on kyselty julkaisemmeko kokoontumisaikoja ja -paikkoja, mutta olemme päättäneet että haluamme toimivat ja tiivit ryhmät ja siitä syystä ryhmiin pääsee osallistumaan vain ilmoittautumisen kautta. 

Tapahtumia

Olemme alkaneet viime viikosta lähtien jakamaan syksyn toimintakalenteria ryhmissämme. Kokosimme kaikki järjestämämme tapahtumat ja retket yhteen, jotta osallistujamme saisivat tiedon näistä jo hyvissä ajoin. Nautimme syksyn aikana laukaalaisesta luonnosta ja teemme retkiä kahdelle kodalle, kesytämme kaamoksen viettämällä päivän Peurungassa, vierailemme Jyväskylän Sinfonian kenraaliharjoituksissa ja pääsemme katsomaan Kun minusta tuli talo-näytelmää. Ensimmäistä kulttuuriperjantaita vietämme jo ensi viikolla, odotetut vuorovaikutteiset keskustelutilaisuudet keskiviikkokaffet käynnistyvät syyskuun lopulla kunnan vanhuspalveluiden päättäjillä. 

Ensi kevättäkin olemme jo alkaneet tapahtumien osalta hahmotella. Edellä mainitut tapahtumat pyörivät kaikki mukana, mutta lisäksi saamme nauttia kulttuurista vielä enemmän. 

Järjestämme kaikki tapahtumat niin ikään hankkeeseemme osallistujille. Pitämällä tapahtumat niin sanotusti suljettuina varmistamme sen, että varsinkin näihin suosituimpiin tapahtumiin omat osallistujamme pääsevät. 

Hanketiimi

Hanketiimi jatkaa samalla kokoonpanolla, Vesa vastaa Lievestuoreen ryhmistä ja Maria ja Tiina ohjaavat muualla ryhmiä. Tapahtumat ja retket teemme yhdessä, kalenterimme alkavat olla sen verran täynnä että joka työtunnille riittää puhdetta. Tiimimme puhaltaa yhteen hiileen ja olemme kaikki motivoituneita ja innostuneita viemään hanketta eteenpäin. Ryhmätoiminta on selvästi meidän kaikkien juttu, meidät on otettu loistavasti vastaan ja saamme lähes päivittäin rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta.

Olemme nyt huomanneet, että hanketiimiimme on hiipinyt onneksemme aivan uusi jäsen. Se on ryhmiimme osallistujat. Olemme huomanneet monessa ryhmässä, kuinka aktiivisia osallistujia olemme saaneet kerättyä ja kuinka innokkaasti tietoa ja taitoa jaetaan. 

Eläköön! -hanke

Olemma alkaneet kutsua hankettamme uudella, lyhyemmällä ja ytimekkäämmällä nimellä Eläköön!. Hanke voi hyvin ja alkaa päivä päivältä olla nimensä veroinen, ytimekäs, voimakas, elämäniloa huokuva ja yhteisöllisyyteen pyrkivä kokonaisuus. Olimme viime viikolla Helsingissä kouluttautumassa muiden Eloisa ikä -osahankkeiden kanssa ja kynät sauhuten aloimme hahmottelemaan hankkeemme tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaa. Jätämme tuotoksemme vielä mappi-ööhön meidän omaksi iloksemme, mutta tietäkää, että tulevaa tässä koko ajan suunnitellaan. 

Miten tästä eteenpäin?

Ryhmätoiminta on selkeästi meidän pääpaino tällä hetkellä. Haluamme saada ryhmät kunnolla käyntiin ja pyörimään ja siinä kaiken arjen keskellä käytämme jokaisen vapaan minuutin eri tapahtumien suunnitteluun. Tämä syksy kertoo paljon, mihin tapahtumiin saadaan ihmisiä liikkeelle, kuinka ryhmät alkavat muodostumaan, mihin panostamme ja mitä meidän täytyy vielä kehittää. 

Jos mielenkiintonne heräsi ja haluatte osallistua toimintaamme, ottakaa rohkeasti yhteyttä, mukaan mahtuu vielä!