Eloisa ikä

Eloisa ikä

maanantai 14. elokuuta 2017

Eloisaa elokuuta!


                                             Sirkka viulun virittää,


                       soittojansa sirittää.

                       Ilta hämyyn kietoutuu,
                         onkohan jo elokuu?





...kyllä, elokuu on saapunut. Illat alkavat hämärtyä päiväpäivältä vaan aiemmin ja syksyä ei pääse pakoon. Mutta hei "vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.." ja niistä päivistä ainakin hankkeen ryhmissä pyritään nauttimaan täysin rinnoin. Tästä voikin jo arvata että elokuu on säänsalliessa ulkoilukuu. 🌞


Palataan kuitenkin hetkeksi ajassa taaksepäin, Kuvajaisiin. Vieläkin nauruhermo on herkässä ja näytelmän kuolemattomat hokemat väkisinkin pulpahtaa suusta.. "minä muistan kun.." "tästäkötästäkötästäkö- eisiitäeisiitä..."😂 Kerrassaan uskomaton matka yhdessä Kuvajaisten työryhmän kanssa. Kiitos kuuluu kaikille jotka Kuvajaisia oli järjestämässä; ryhmäläisten panos, vapaaehtoiset ja ennenkaikkea suurin kiitos käsikirjoittajille, ilman teidän muistoja ei Kuvajaisia olisi. 💗


Toukokuun aurinkoisena tiistai aamuna, lähes täysi bussilastillinen Laukaan Eloisia lähti kohti Helsinkiä Tavataan torilla tapahtumaan. Eloisa ikä -maaseutuverkoston yhdessä järjestämä tapahtuma oli "hyvänmielenosoitus" teemalla Ikäihmiset 100-vuotiaan Suomen voimavarana. Ja sitä voimavaraa löytyy myös maaseudulta!!!
Päivä oli aurinkoinen ja retkiseurue iloinen. Saimme myös ainutlaatuisen tilaisuuden jäädä "historian kirjoihin", kun kävimme Mauno Koiviston suru adressiin kirjoittamassa nimemme. Historian havinaa koettiin myös seuraavana päivänä, Tuusulan rantatiellä. Itselleni rantatien nähtävyydet olivat sen verran vaikuttavia, että sinne on päästävä uudelleen..aivan ehdottomasti!!

Kotimatkalla bussissa oli hilpeän uupunutta porukkaa.😄 Mieleenpainuva retki!
                                           Lottamuseosta
                                           Ainolassa
                             Koiviston suruadressia kirjoittamassa


Toukokuun lopussa viimeiset ryhmäkokoontumiset vietettiin ulkoilmasta nauttien, nauru raikasi ja iloisella mielellä lähdettiin kesänviettoon. 

Mie matkasin kesälomalla kuukaudeksi Lappiin, niissä maisemissa ja siinä ajassa ehti kyllä unohtaa kaikki tärkeät tunnukset mitä työssä tarvitsee, joten loman perimmäinen tarkoitus meni kyllä täysin nappiin! 👌😊
Nyt on parin viikon verran pakerrettu syksyn kalenteria kasaan ja luvassa on mm. asiantuntija vierailijoita eri terveyden aloilta, saamme 4H-nuoria oppaaksi kun rynnitään Facebookiin, vieraillaan puutarhassa, harrastetaan ja tanssitaan. 

Näistä lisää infoa sitten kun ryhmät pyörähtää käyntiin ja siksipä lopuksi tähän muistutuksena ryhmien aloitus päivämäärät! Nähdään pian!!   

~elisa~

                      Tunturikatkero Utsjoen kirkkotuvilla

-Vihtavuoren ryhmät ke 16.8; kuntosali klo. 9.30-10.30
                             yhdessäoloryhmä Vihtavuoren kappelilla klo.11-12.30

-Laukaan yhdessäoloryhmä to 17.8 srk-talon nuorisotilassa klo. 9.15-10.45 


-Vehniän yhdessäoloryhmä to 17.8 (parittomat viikot) Baptistikirkossa klo. 12-13.30


-Leppäveden ryhmät pe 18.8; kuntosali klo. 9.15-10.15

                            yhdessäoloryhmä srk-kodilla klo. 10.30-12

-Lievestuoreen ryhmät: kuntosali ke 9.8 käytettävissä klo. 13.30-15

                       yhdessäoloryhmä pe 11.8 klo. 10-11.30, 12-13.30

-Äijälän yhdessäoloryhmä to 24.8(parilliset viikot) seurantalolla klo.12-13.30


-Kuntokulma pe. 8.9 klo. 10.30-11.30


Viikko lukujärjestykseen tupsahti uusi ryhmä: Eloisa Lenkki, joka starttaa 15.8 klo 12-13 Laukaan pääkirjaston edestä. Lenkkarit jalkaa, vesipullo mukaan ja eloisasti lenkille. 

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kevät kuulumisia!

                                                                       Kuva: Googlen kuvahaku

Heipä hei Eloisat!

Viime blogin päivityksestä on (liian) pitkästi aikaa. Ja mitä kaikkea sinä aikana ehdittiinkään kokea! 

Tehtiin syysretki Pihtiputaalle Hyvän elämän- messuille. Ryhmissä on käynyt paljon vierailijoita ja heidän tiedoista ja taidoista ollaan viisastuttu. Ryhmiä vieraili halutuissa kohteissa, Järvilinna mainittakoon, sekä veimme laulullisesti iloa hoivakoti Sylviin ja Vuokaareen. Tarvaalassa soppaa lusikoitiin iloisesti hyvässä seurassa. 

Loppuvuoteen mahtui kaksi huikeaa musiikillista tapahtumaa; Lievestuoreen kansalaisopistolla esiintyi monien tunteiden tulkki: Jonna Ortju yhdessä pianisti Marian Petrescun kanssa. 

Sekä vuosi huipentui hyvin pidettyyn super yllätykseen, kun yhteisen joululaulutilaisuuden alussa rakastettu Arja Koriseva pääsi yllättämään koko porukan!! :) 
Syksy ja loppuvuosi taputeltiin purkkiin ja lompsittiin joulun viettoon. 

Ryhmät palasivat joulutauolta ja kevään toimet lähti käyntiin. Keskusteltiin ikääntyvästä autoilijasta, pidettiin kirjojen "vaihtotori" ja käytiin Vehniällä pilkkimässä, joskaan kala ei ollut syönnillään ollenkaan! 


Yksi kevään kohokohdista on tämä:

Ryhmäläisten itse kirjoittamiin muistoihin perustuva Kuvajaisia- näytelmän työryhmä on täydessä vauhdissa. Ensi esitykseen on aikaa enää vajaa 2 kuukautta!!! Esityksestä tulee takuulla loistava ja ilmeisen hilpeä kun katsoo harjoituksista napattuja kuvia --->  (www.facebook.com/kuvajaisia)





Toivotaan aurinkoa näihin kevät päiviin. Ulkona liikkuessa olkaa varovaisia, niin jalan kuin autolla!


p.s. Muistakaahan kulttuuri perjantai 10.3 Lievestuoreen kansalaisopistolla klo. 12 (kahvitarjoilu 3e) sekä illalla             klo. 19 Tasan 100 minuutin improshow (Thö Säälittävät) liput 8/10e. Tervetuloa!