Eloisa ikä

Eloisa ikä

tiistai 22. joulukuuta 2015

Eläköön! vuosi 2015!

Kuten osa on huomannutkin, julkaisimme eilen Facebookissa kansion, johon kokosimme menneen vuoden hetkiä hankkeemme varrelta. Monta muistoa ja tilannetta on jäänyt meidänkin mieliin, hetkiä, joihin kamera ei kerennyt mukaan. Olemme saaneet kokea yhdessä ryhmäläisten kanssa monia eri tunteita, iloa, onnea, surua ja haikeutta. Elämää. 

Olemme onnistuneet käynnistämään ryhmiä ympäri Laukaata ja tutustuneet siinä sivussa upeisiin ihmisiin niin ryhmissä kuin yhteistyökumppaneina. Olemme huomanneet mitä yhteen hiileen puhaltaminen ja välittäminen tarkoittavat ja saaneet kokea kuinka nopeasti ryhmä ihmisiä hitsautuu yhteen. Järjestämiimme tapahtumiin olemme saaneet myös heitä, keitä ryhmätoiminta ei kiehdo. 

Muistorikkaimpia tapahtumia itselleni oli Äijälän retkitiistai, jolloin kokoonnuimme Äijälän seurantalolle yhteisen soppakattilan ääreen. Kuulin monesta suusta sitä, kuinka mukava oli syödä yhdessä. Nauru ja puhe raikasi koko talossa ja osallistujat itse piti huolta, ettei kukaan istunut yksin. Myös aiempi retkemme, Kirkkoniemeen onnistui loistavasti. Sää suosi meitä täydellisesti ja tunnelma oli kaikin puolin lämmin ja eloisa.

Jokaisessa ryhmässä on hetkiä, jotka ovat jääneet mieleeni. Olemme tutustuneet syksyn aikana toisiimme ja luottamus on kasvanut puolin ja toisin. Ryhmätoiminta on ehdottomasti syy miksi tätä työtä teemme, saamme kuulla elämäntarinoita, opimme uutta ja lievitämme omalta osaltamme joidenkin yksinäisyyttä.

Ensi kevättä olemme suunnitelleet jo pitkälle ja voin sen verran paljastaa, että ryhmäläisten oma osaaminen korostuu entisestään kevään toiminnoissa ja tapahtumissa. Annamme paljon mahdollisuuksia kunkin ryhmän itse suunnitella toimintoja ja siten monipuolistaa tarjontaamme. Kaiken juuri ja pohja hankkeessamme on osallistujat, ryhmäläiset ja tapahtumissa kävijät, ja heidän tarpeisiinsa suunniteltu toiminta. Tämä perusajatus pysyy ja säilyy mielessämme aina.

Nöyrä kiitos kaikille osallistujillemme, yhteistyökumppaneille ja koko tiimille. Me teemme tätä hanketta yhdessä.

Valkoisesta joulusta on meidän varmaankin turha enää haaveilla, joten sytyttäkää kynttilöitä valaisemaan joulua ja nauttikaa rauhasta ja pyhien kauneudesta. Ensi vuonna jatketaan eloisaa eloamme!




tiistai 13. lokakuuta 2015

Yhdessä kohti Eloisaa maaseutua!

Vierailimme eilen Kehitytään kimpassa-hankkeen väen luona suunnittelupalaverin merkeissä ja puhuimme parituntisen ajan maaseudusta, kumppanuudesta, yhteiselosta, keinoista, joilla luodaan hyvä elämä ikäihmisille maaseudulla. Olemme molemmat siis osa Eloisa ikä -ohjelmaa ja ohjelman sisällä olevaa Eloisa maaseutu-yhteisöä. Tarkoituksena on yhdessä eri puolilla Suomea sijaitsevien osahankkeiden kanssa pohtia ikäihmisten elämää maaseudulla ja millä keinoin voidaan tukea ikääntyneiden hyvinvointia kaupunkikeskusten ulkopuolella.

Tapasimme Kehitytään kimpassa -hankkeen kanssa ensimmäisen kerran jo viime keväänä heti hanketoimintamme alettua. Puhuimme jo silloin tulevasta yhteistyöstä, mutta jätimme tuolloin vielä ajatuksen hautumaan. Kesän korvilla tavattuamme hahmottelimme yhteistä tilaisuutta, jossa korostaisimme yhteistyön ja kumppanuuden merkitystä maaseudun kehittämisessä. 

Kun me puhumme yleisellä tasolla maaseudusta, puhumme aina jonkun kodista ja omasta elinpiiristä. Molemmat hankkeet tekevät työtään Keski-Suomen maaseutukunnissa, joissa välimatkat palveluihin ovat pitkiä ja ihmiset elävät väljästi. Julkisessa keskustelussa maaseutu mielletään välillä abstraktiksi kohteeksi, joka on tuolla jossain. Me hanketyöntekijät ymmärrämme, että tällä puhutulla maaseudulla asutaan ja eletään ihan samalla lailla kuin taajamissa tai kaupungeissa.

Väitämme, että maaseudulla asuvat joutuvat (tai saavat) olla aktiivisempia oman elämänsä suhteen kuin mitä lähempänä palveluita asuvat. Olemme myös huomanneet, että maaseudulla yhteisöllisyys on suuressa arvossaan vielä tänäkin päivänä. Olemme kuulleet, että autottomia kysytään kyytiin asioille lähtiessä, ikääntyneimpiä kyläläläisiä pidetään silmällä ja autetaan talkoilla ja muutenkin välitetään naapureista. Toki samaa yhteisöllisyyttä löytyy ihan yhtä lailla kaupungeista ja kylistä, maaseudulla sen tärkeys vain korostuu.

Olemme suunnittelemassa yhteistä seminaaria, joissa käsittelisimme näitä aiheita eri asiantuntijoiden kanssa. Olemme omassa hankkeessamme keskittyneet nostamaan maaseudun hyviä puolia ja erityisesti korostamaan asukkaiden, omien osallistujiemme, omaa aktiivisuutta ja halua kehittää omaa elinpiiriään. 

Seminaarin tarkoituksena olisi näyttää yleisölle, että julkisen hallinnon, kunnan ja valtion lisäksi, palveluita kehittämään tarvitaan myös kolmatta sektoria, järjestöjä, yhdistyksiä ja hankkeita. Korostamme myös maaseudun asukkaiden omaa aktiivisuutta ja eloisuutta, sitä elämäniloa, jonka avulla pidetään yllä toimintakykyä ja hyvinvointia. Valitsemme puhujat sen mukaan, että saisimme puheenvuoroja päättäjiltä, toimijoilta mutta myös maaseudun asukkailta. 

Olemme lyöneet jo päivämäärän lukkoon, mutta julkaisemme sen vasta ensi vuonna. Haluamme suunnitella tapahtuman hyvin, jotta saamme sanomamme selkeästi sanottua. Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli herättää keskustelua sekä hiukan valottaa sitä mitä me hankkeet teemme varsinaisen perustyömme lisäksi. Otamme vastaan ehdotuksia ja mielipiteitä aiheesta ja haluamme osaltamme herättää ihmisiä pohtimaan omaa suhdettaan omaan elinympäristöön.

Kuva:Googlen kuvahaku






perjantai 9. lokakuuta 2015

Kuvia retkitiistaista ja hankkeen kuulumisia

Kirpakkaa pakkaspäivää kaikille!

Ensiksikin, oikein ihanaa valtakunnallista Vanhusten viikkoa kaikille! Facebookissa kerroimme tämän viikon ohjelmasta Laukaassa sekä Jyväskylässä. Toivottavasti olette päässeet osallisiksi järjestettyihin tapahtumiin. Vierailin itse heti viikon aluksi Jyväskylässä teatterissa järjestetyillä Seniorimessuilla ja itse ainakin vaikutuin kuinka hienosti messut oli järjestetty ja kuinka paljon osallistujia tapahtuma oli kerännyt. Mielenkiintoisen ohjelman lisäksi messuilla oli tarjolla mielenkiintoisia näytteilleasettajia ja esittäytyjiä. Jyväskylän kaupungin palvelut olivat vahvasti siellä esillä ja mietinkin heti, voisimmeko järjestää vastaavaa Laukaassa... 

Laukaassa on eilen vietetty avoimia ovia päivätoiminta Woimalassa ja Kuuloliitto on pitänyt tietoiskuja ikäkuulosta ja apuvälineistä. Mikkeliläinen omaishoitajista koostuva Virtapiiri esiintyi Koti-Kuuselassa ja Männikössä tiistaina saaden suuren suosion ja vuolaat kiitokset. Monissa palvelu- ja ryhmäkodissa järjestettiin omia tapahtumia pitkin viikkoa.

Ensi viikolla vietämme vielä koulujen syyslomaa ja ryhmätoimintamme on tauolla. Hanketiimimme kouluttautuu ja verkostoituu ensi viikon, maanantaina tapaamme Kehitytään kimpassa-hankkeen ja keskiviikkona suuntaamme Helsinkiin Eloisa ikä-ohjelman teemapäiville opiskelemaan vapaaehtoistyötä. 

Tähän postaukseen haluan lisäillä muutamia kuvia syyskuun lopun retkitiistaista Kirkkoniemeen. Vietimme aivan mahtavan päivän nauttien upeasta auringonpaisteesta ja syksyisestä kiprakasta ilmasta. Saimme tummaa nokipannukahvia, makkarat tirisivät nuotiolla ja Tapio Ahonen kertoi meille Kirkkoniemestä. Pelailujen ja puheensorinan ohella pidimme myös tietokilpailun, jonka voittajat palkittiin ruhtinaallisesti. Kiitos kaikille mukana olleille, tästä on hyvä jatkaa Äijälän kodan retkitiistaihin!





maanantai 7. syyskuuta 2015

Kurkistus Kirkkoniemeen

Kävimme viime viikolla eräs iltapäivä ryhmien jälkeen ajamassa mutkan Tarvaalassa, tarkemmin sanottuna Kirkkoniemessä. Kirkkoniemessä on ensimmäinen retkitiistaimme tänä syksynä ja molemmille paikka oli vieras. 

Kummankaan puhelimen navigaattori ei meitä ohjannut perille saakka, onneksi isolta tieltä oli opasteet kirkkomaalle. Onneksi  meitä oli neuvottu, että tie kulkee pihapiirin läpi, sillä olisisimme varmasti muuten kääntyneet takaisin maatilan läpi ajettua. Saavuimme ensimmäiselle parkkipaikalle, josta matkaa rantaan laavulle kertyy noin puolitoista kilometriä hyvää hiekkatietä ja puoli kilometriä polkua. Seuraava parkkipaikka on kilometrin lähempänä rantaa, johon tosin mahtuu vain muutama auto.

Ajoimme lähimmälle parkkipaikalle ja aloimme haukkoa henkeämme. Oli kuulas, aurinkoinen iltapäivä ja luonto näytti aivan uskomattoman kauniilta. Ensimmäisenä silmiimme osui puusilta, jonka ylitettyämme lähti polku kohti rantaa. 


Ranta sijaitsee noin puolen kilometrin päässä tuolta sillalta. Polku on hyvää ja tasaista, ja siinä kävellessä pääsee nauttimaan syksyisestä luonnosta. Polulta lähti myös monia sivupolkuja, joita voi huoletta talsia, eksymisen vaaraa ei ole. Laavu sijaitsee saaressa ja se antaa oman lisänsä tähän retkikohteeseen. 

Nuotiopaikkoja saaressa oli kaksi, toinen heti rannassa ja toinen laavun yhteydessä. Polttopuita oli valmiina, isoina runkoina tosin, mutta kirves löytyi sateensuojasta. Meidän retkitiistaina saamme onneksemme mukaamme Tarvaalan seniorikerhon väkeä, jotka ovat lupautuneet tehdä tulet ja keittää meille nokipannukahvit. Varmasti saamme kuulla myös tarinoita paikan historiasta ja synnystä, odotan sitä ainakin itse innolla..


Toivottavasti sää meitä suosii ja pääsemme yhdessä nauttimaan kauniista syksyisestä luonnosta!


maanantai 31. elokuuta 2015

Kesä takana, mutta mahtava syksy edessä!

Viikot on vierinneet työn touhussa ja pitkin Laukaan kuntaa kiertäessä ja blogin päivittäminen on jäänyt kokonaan taka-alalle. Ryhmätoiminta on vetänyt meidät täysin  mukaansa ja on ollut ilo huomata kuinka väkeä on lähtenyt liikkeelle. Keräilenkin nyt tähän yhteen viime viikkojen kuulumisia ja fiiliksiä.

Olemme päässeet aloittamaan ryhmät Vihtavuoressa, Leppävedellä, Laukaan kirkonkylällä sekä Lievestuoreella. Loistavasta säästä ja mahtavista mustikka- ja vadelmasadoista huolimatta ihmisiä on lähtenyt hyvin liikkeelle. Taajamissa, Leppävedellä ja Vihtavuoressa, ollaan oltu hyvin innokkaita tulemaan mukaan kun taas kirkonkylällä meno on ollut maltillisempaa. Kuntosalit, liikunta- ja yhdessäoloryhmät ovat löytäneet oman väkensä ja aikataulunsa. Paljon on tapahtunut muutoksia ryhmien osallistujien suhteen, mutta olemme varautuneet siihen, että ryhmät elävät koko syksyn.

Tässä postauksessa kokoan yhteen tätä syksyä ja kerron hiukan, mitä on luvassa.

Ryhmätoiminta

Ryhmien kokoontumiset kattavat melko lailla koko Laukaan, aivan kuten tavoitteenamme olikin. Ryhmätoimintamme tausta-ajatuksena on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tämä ajatus ohjaa toimintaamme koko ajan. Fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia parhaiten mielestämme tukee yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Ryhmätoiminta lähtee täysin ryhmäläisten kiinnostuksen kohteista ja ideoista. 

Ryhmätoimintaan mahtuu vielä mukaan, joskin kuntosaliryhmissä ja ATK-ryhmässä alkaa olla tungosta. Kannattaa olla suoraan yhteydessä meihin, niin kerromme ryhmien kokoontumisajoista ja kartoitamme mikä ryhmä parhaiten sopii kellekin.

Meiltä on kyselty julkaisemmeko kokoontumisaikoja ja -paikkoja, mutta olemme päättäneet että haluamme toimivat ja tiivit ryhmät ja siitä syystä ryhmiin pääsee osallistumaan vain ilmoittautumisen kautta. 

Tapahtumia

Olemme alkaneet viime viikosta lähtien jakamaan syksyn toimintakalenteria ryhmissämme. Kokosimme kaikki järjestämämme tapahtumat ja retket yhteen, jotta osallistujamme saisivat tiedon näistä jo hyvissä ajoin. Nautimme syksyn aikana laukaalaisesta luonnosta ja teemme retkiä kahdelle kodalle, kesytämme kaamoksen viettämällä päivän Peurungassa, vierailemme Jyväskylän Sinfonian kenraaliharjoituksissa ja pääsemme katsomaan Kun minusta tuli talo-näytelmää. Ensimmäistä kulttuuriperjantaita vietämme jo ensi viikolla, odotetut vuorovaikutteiset keskustelutilaisuudet keskiviikkokaffet käynnistyvät syyskuun lopulla kunnan vanhuspalveluiden päättäjillä. 

Ensi kevättäkin olemme jo alkaneet tapahtumien osalta hahmotella. Edellä mainitut tapahtumat pyörivät kaikki mukana, mutta lisäksi saamme nauttia kulttuurista vielä enemmän. 

Järjestämme kaikki tapahtumat niin ikään hankkeeseemme osallistujille. Pitämällä tapahtumat niin sanotusti suljettuina varmistamme sen, että varsinkin näihin suosituimpiin tapahtumiin omat osallistujamme pääsevät. 

Hanketiimi

Hanketiimi jatkaa samalla kokoonpanolla, Vesa vastaa Lievestuoreen ryhmistä ja Maria ja Tiina ohjaavat muualla ryhmiä. Tapahtumat ja retket teemme yhdessä, kalenterimme alkavat olla sen verran täynnä että joka työtunnille riittää puhdetta. Tiimimme puhaltaa yhteen hiileen ja olemme kaikki motivoituneita ja innostuneita viemään hanketta eteenpäin. Ryhmätoiminta on selvästi meidän kaikkien juttu, meidät on otettu loistavasti vastaan ja saamme lähes päivittäin rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta.

Olemme nyt huomanneet, että hanketiimiimme on hiipinyt onneksemme aivan uusi jäsen. Se on ryhmiimme osallistujat. Olemme huomanneet monessa ryhmässä, kuinka aktiivisia osallistujia olemme saaneet kerättyä ja kuinka innokkaasti tietoa ja taitoa jaetaan. 

Eläköön! -hanke

Olemma alkaneet kutsua hankettamme uudella, lyhyemmällä ja ytimekkäämmällä nimellä Eläköön!. Hanke voi hyvin ja alkaa päivä päivältä olla nimensä veroinen, ytimekäs, voimakas, elämäniloa huokuva ja yhteisöllisyyteen pyrkivä kokonaisuus. Olimme viime viikolla Helsingissä kouluttautumassa muiden Eloisa ikä -osahankkeiden kanssa ja kynät sauhuten aloimme hahmottelemaan hankkeemme tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaa. Jätämme tuotoksemme vielä mappi-ööhön meidän omaksi iloksemme, mutta tietäkää, että tulevaa tässä koko ajan suunnitellaan. 

Miten tästä eteenpäin?

Ryhmätoiminta on selkeästi meidän pääpaino tällä hetkellä. Haluamme saada ryhmät kunnolla käyntiin ja pyörimään ja siinä kaiken arjen keskellä käytämme jokaisen vapaan minuutin eri tapahtumien suunnitteluun. Tämä syksy kertoo paljon, mihin tapahtumiin saadaan ihmisiä liikkeelle, kuinka ryhmät alkavat muodostumaan, mihin panostamme ja mitä meidän täytyy vielä kehittää. 

Jos mielenkiintonne heräsi ja haluatte osallistua toimintaamme, ottakaa rohkeasti yhteyttä, mukaan mahtuu vielä!



maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ihanaa kesää!

Aloitetaan tärkeimmästä, eli kiitoksista. Emme olisi maaliskuussa aloittaessamme ikinä uskoneet, kuinka ihmiset lähtevät mukaan toimintaamme ja ottavat meidät niin mielettömän lämpimästi vastaan. Iso kiitos teille, juuri te teette meidän työstämme mielekästä ja innostavaa.

Viimeisillä viikoilla ennen lomaa olemme valmistelleet ensi syksyä ja voin ilokseni todeta, että kaikki näyttää paremmalta kuin hyvältä. Kaikki kokoontumispaikat on varattu ja sovittu, viestit ja muutamat kirjeet lähtivät jo viime viikolla ilmoittautuneille ja pieniä suunnitelmia toiminnastakin on pistetty paperille ja korvien taakse. 

Olemme myös tavanneet yhteistyökumppaneitamme palavereissa ja virkistyskävelyiden lomassa saaneet aikaan mielenkiintoisia keskusteluita ja uusia tuttavuuksiakin on kävelijoiden joukossa syntynyt. Starttikahvit Vehniällä ja Lievestuoreella menivät hyvin ja ryhmäläiset pääsivät jo suunnittelemaan tulevaa toimintaa. 

Viime viikon mielenkiintoisin tapaaminen oli uuden läänintaiteilijan Pauliina Lapion kanssa. Pauliina aloitti toukokuun alussa taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilijana ja hänen työsarkaansa on juuri saada yhdistettyä sosiaali- ja terveysala kulttuurin- ja taiteenaloihin. Saimme Pauliinalta mahtavia ideoita tuoda kulttuuria ryhmätoimintaamme sekä myös koko Laukaan alueelle. Ryhmäläisemme tulevat varmasti hänestä kuulemaan ja hänen oppejaan ja ideoitaan jalostamme varmasti.

Elokuussa tulemme töihin heti 3.8. ja ryhmätoiminta alkaa 10.8. alkavalla viikolla. Virkistyskävelyt kokoontuvat keskiviikkosin Laukaassa ja perjantaisin Lievestuoreella, Leppävedellä ja Vihtavuoressa ryhmien kokoontumisaikana. Vihtavuoressa kahvipannu porisee heti maanantaina 10.8. aloituskahvin merkeissä ja saman viikon perjantaina tapaamme Leppävedellä. Aloituskahveilla jaamme osallistujat ryhmiin sekä alamme suunnittelemaan toimintaa syksyksi.

Oikein hyvää ja lämmintä kesää kaikille, toivottavasti aurinko paistaa ja lämmittää niin mieltä kuin jokaista päivää! Syksyllä tavataan! Tove Janssonin sanoihin päätämme tämän kevään ja kesän:

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
 Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan."
Tove Jansson

Kuva:Googlen kuvahaku



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Projektipäällikön terveiset

Julkaisen täälläkin Marian terveiset Facebookin puolelta, joiden sanoihin itsekin täysin yhdyn. 

Ajatuksia kesäloman kynnyksellä.
Hankkeemme tähänastisen matkan aikana olemme tavanneet paljon kiinnostavia ihmisiä, käyneet mielenkiintoisia keskusteluja ja siinä samalla, ihan huomaamatta, olemme saaneet tehdä tätä antoisaa työtä laukaalaisten ikäihmisten parissa. 
Tärkeitä, merkityksellisiä hetkiä mahtuu näihin kuluneisiin kuukausiin runsaasti. Kiitos teille, tapaamamme ihmiset!
Seuraavien, Juha Tainan, ajatusten myötä haluamme toivottaa teille jokaiselle lämmintä ja aurinkoista kesää. Pidetään huolta lähimmäisistämme.

"Elämässä on paljon pieniä hetkiä, jotka vain jäävät mieleen.
Ne ovat haaveiden retkiä arjen harmaiden askarten viereen.

Ehkä sellainen hetki oli silloin, kun kuulit käen kukkuvan.
Tai muistatko ehkä milloin näit rauhan kasvoilla nukkuvan?
Ja kenties sä muistat senkin, kuinka linnut pensassa lauloi.
Taikka muistat puunlatvojen lenkin, jonka kaiussa sirkat nauroi.

Vai muistatko kenties sen kuinka viima pöllytti lunta?
Tai näit iltaruskon hetkisen, jonka rauhassa oli kuin unta?
Entä onko mielessäs tunne tuo, kun kasteruoho kutitti jalkaa?
Ehkä muistat kävelyn ystävän luo kun sadekuuro oli vähällä alkaa.

Sitä koskaan ei tiedä koska hetki tuo kohdalle tulee ja hedelmän kantaa. Toivon, tämä runoni sulle sen hetken luo;
sillä sen sulle tahtoisin antaa."

Kuva:Googlen kuvahaku

torstai 18. kesäkuuta 2015

Hyvää keskikesän juhlaa!

Kuva: Googlen kuvahaku

Vaikkakin koleuden puolesta voisimme enemmän sitä pääsiäistä viettää..

Nyt olemme siis saaneet viimein lähetettyä kaikki viestit koskien ensi syksyä. Viestejä lähti yhteensä lähes tuhat ja toivokaamme nyt, että kaikille viestit on päässeet perille. 

Tältä kesältä virkistyskävelyt on nyt kävelty Leppävettä lukuun ottamatta. Virkistyskävelyt keräsivät hyvin väkeä joka paikassa ja vastaanotto oli hyvin lämmin. Pääsimme nauttimaan Suomen kesästä parhaimmillaan, yhdellä kertaa olimme itikoiden lounaalla ja toisaalla kesäsade kasteli meidät päästä varpaisiin. Näistä seikoista huolimatta uskon jokaisen virkistyneen kävelyillä ja, mikä parasta, kuulimme muutamien jo sopivan omia kävelytreffejään.

Elokuun toisella viikolla alkaa tosiaan varsinainen ryhmätoiminta täydellä teholla. Kokoontumispaikkoja on Lievestuoreella, Leppävedellä, Vihtavuoressa, Laukaassa, Vehniällä ja Äijälässä. Meille voi vielä kertoa, mikäli jossain kaivataan ryhmätoimintaa. 

Voimme hiukan jo huokaista tältä keväältä. Työpöytä alkaa pikku hiljaa näkymään kaaoksen alta, paperipinot ovat löytäneet oman paikkansa ja asiat alkavat olla jäsentyä myös omissa päissämme. Ensi viikolla teemme vielä pientä hienosäätöä ryhmiin sekä hahmottelemme jonkinlaista ohjelmarunkoa ensi vuodelle. 

Mutta nyt toivotamme täältä projektitoimistostamme kaikille oikein lämmintä ja hyvää juhannusta. Työskentelemme täällä lettujen tuoksussa, viereisessä huoneessa Laukaan kunnan päivätoiminnan tiloissa vietetään lettukestejä. Jospa niistä meillekin riittäisi...


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Yhteenvetoa tästä keväästä ja pieni kurkkaus ensi syksyyn

Eilen saatoin blogiammekin ajan tasalle ja iloksemme olemme saaneet kuulla, etten aivan omille silmilleni tätä rustaile! Silläpä päätin tehdä tämän postauksen, jossa vedän yhteen asiat joita olemme eri tilaisuuksissa kertoneet ja muutamalla sanalla avaan tulevan syksyn tohinoita.

Ensiksikin yleisesti hankkeestamme. Olemme tosiaan kolmevuotinen hanke Laukaan kunnan alueella ja me hanketiimi, Vesa, Maria ja Tiina tulemme kaikki Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry:stä. Hanke tekee vahvaa yhteistyötä Laukaan kunnan, Lievestuoreen Setlementin ja Laukaan asumispalvelusäätiön kanssa sekä monien muiden paikallisten yritysten, yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Hanke on osa Vanhustyökeskusliiton koordinoimaa ja RAY:n rahoittamaa Eloisa ikä-ohjelmaa. Lisätietoa Eloisa ikä-ohjelmasta ja ohjelman muista osahankkeista löydätte tämän sivuston sivupalkista linkkeinä.




Järjestimme tänä keväänä huhtikuussa infotilaisuudet Lievestuoreella ja Laukassa, joihin kutsuimme kaikki 60-80 vuotiaat kotona asuvat laukaalaiset. Kutsut ei meistä riippumattomista syistä saavuttanut yli 80-vuotiaita, mutta onneksi puskaradio on toiminut loistavasti ja olemme saaneet paljon yli 80-vuotiaita toimintaamme mukaan. Huhti- ja toukokuussa pidetyistä infotilaisuuksista saimme lähes 250 ilmoittautunutta ja viimeiset viikot olemmekin järjestelleet ryhmiä ja suunnitelleet kokoontumispaikkoja.

Viime viikolla aloitimme aloituskahvit täällä Lievestuoreella ja huomenna jatkamme Venhiän suunnalla. Aloituskahvien tarkoituksena on kertoa syksyn toiminnasta ja tehdä lopullinen ryhmäjako. Laukaassa, Vihtavuoressa, Leppävedellä ja Äijälässä aloitamme kokoontumiset elo- ja syyskuussa niin ikään aloituskahveilla. 



Tänä kesänä järjestämme myös virkistyskävelyitä edellä mainituissa taajamissa. Ensimmäiset kävelyt ovat jo takana ja säiden suosiessa meitä ainakin ohjaajat ovat virkistyneet tunnin aikana todistettavasti. Jatkamme kävelyitä juhannukseen saakka ja elokuussa aloitamme lomien jälkeen ne uudelleen.



Olemme töissä kesäkuun viimeiseen päivään asti eli vastaamme puheluihin ja sähköposteihin 30.6. saakka. Heinäkuun huilimme ja elokuun ensimmäinen päivä palaamme uutta intoa puhkuen.


Kuva:Googlen kuvahaku


Ilmoittelemme kokoontumisista, kävelyistä ja muista tulevista tapahtumista TEKSTIVIESTEILLÄ. Lähetämme viestit omista puhelimistamme, joten viesteihin voi vastata tai soittaa numeroon takaisin mikäli viesti ei aukea tai on hankala viestiä lukea. Viestejä saavat toimintaamme ilmoittautuneet eli emme lähetä enää massakirjeitä ja tai ilmoita toiminnastamme lehdissä. Olemmekin joka puolella pyytäneet ottamaan meihin yhteyttä, mikäli tahtoo vielä joukkoon iloiseen mukaan. Tasaiseen tahtiin on tullut yhteydenottoja ja voimme luvata että kaikki halukkaat mahtuvat mukaan. 

Syksyllä aloitamme varsinaisen ryhmätoiminnan. Laukaassa, Lievestuoreella, Vihtavuoressa ja Leppävedellä kokoontuu ohjattu kuntosaliryhmä aina tunnin kerrallaan. Yhdessäoloryhmät kokoontuvat edellä mainittujen lisäksi tässä vaiheessa ainakin Vehniällä ja Äijälässä. Kaikki ryhmät kokoontuvat kerran viikossa tai joka toinen viikko ryhmäkokojen mukaan. Näistä käytännön asioista kerrotaan tarkemmin kunkin paikan aloituskahveilla. 


Kuva:Googlen kuvahaku

Viikottaisen ryhmätoiminnan lisäksi järjestämme kerran kuukaudessa Keskiviikkokaffet eri puolilla Laukaata. Iltapäivän tarkoituksena on kutsua mielenkiintoisia puhujia eri aiheista ja keskustella heidän kanssaan kahvikupposen ääressä. Meille on tullut loistavia ehdotuksia puhujista ja aiheista, kerromme heti kunhan saamme löytyä päivämääriä lukkoon. 

Retkipäiviä järjestämme niin ikään kerran kuukaudessa. Yhtenä iltapäivänä lähdemme eri ulkoilualueille ympäri kuntaa ja nautimme siellä ulkoilmasta ja retkieväistä sään salliessa. Talven varalle meillä on myös ajatuksia, niistäkin saatte tietoa lähempänä.

Kuten jo tuolla yllä kerroin, kaikista näistä kokoontumisista ilmoitellaan vain ilmoittautuneille. 

Muuten hankkeemme noudattaa koulujen aikataulua. Toisin sanoen pidämme lomat silloin kun koululaisetkin ja päätämme syys- ja kevätkautemme samaan aikaan. 

Tässäpä tämä tietopläjäys, toivottavasti saitte vastauksia kysymyksiinne ja mieltä askarruttaviin asioihin. Mikäli teille jäi vielä joku mietityttämään, ottakaa rohkeasti meihin yhteyttä. 

Huomenna tavataankin Vehniän Eloisia ja perjantaina virkistytään Leppävedellä. Mukavaa päivää kaikille!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Täällä ollaan!

Nyt onkin vierähtänyt luvattoman pitkä aika sitten viime postauksen. Viimeiseen kolmeen viikkoon mahtuu palavereja, tapaamisia, yhdet kesäjuhlat ja aloituskahvit, ja viimeisimpinä, muttei todellakaan vähäisempinä, tällä viikolla alkaneet virkistyskävelyt. 

Olimme viime viikolla Savion lavalla Laukaan alueen eläkeläisjärjestöjen perinteisessä kesäjuhlassa. Ilma ei ollut aivan niin suotuisa kuin kesäjuhlilta olisi saattanut odottaa, mutta onneksi tunnelma ja ihmisten mielet olivat senkin edestä lämmin ja kesäisä. Kerroimme tulevasta toiminnastamme siellä ja osallistuimme talkoolaisina juhliin. Juhla oli hyvin järjestetty ja väki viihtyi hyvin. Me valitettavasti jouduimme lähtemään jo ennen tansseja muihin töihin, mutta kuulemma tanssit oli vetäneet väkeä hyvin parketille. Kiitos vielä järjestäjille, että saimme tulla mukaan ja ensi vuonna uudestaan! 

Kuva Saviolta 3.6.15

Viime viikon perjantaina järjestimme myös Lievestuoreen alueen aloituskahvit syksyn ryhmiin ilmoittautuneille. Tilaisuudessa kerroimme syksyn kokoontumisista ja ryhmien vetäjä, toiminnanjohtajammme Vesa, esitteli ryhmäläisille itsensä. Lievestuoreen ryhmät kokoontuvat elokuusta alkaen perjantaisin ja aikatauluista ilmoittelemme tarkemmin ryhmäläisille. Yhdessäoloryhmän lisäksi perjantaisin kokoontuu myös ohjattu kuntosaliryhmä, jota ohjaa Tiina.

Kuten olemme joka puolella kertoneet, toimintaamme pääsee kyllä mukaan vielä syksylläkin. Huomioitavaa on kuitenkin, että jokaisen toimintaan haluavan on otettava ensin meihin yhteyttä, jotta voimme ohjaja uudet ihmiset oikeisiin ryhmiin. Olenkin kirjoittanut, että meillä on lähes 250 ilmoittautunutta ja siitä syystä on tärkeää, että pidämme tietomme ajantasalla. 

Tällä viikolla aloitimme virkistyskävelyt Vihtavuoressa, Lievestuoreella ja Laukaassa, loppuviikolla kokoonnumme vielä Leppävedellä. Eilen ja tänään ilma suosi meitä ja saimme nauttia Suomen kesästä aurinkoa ja niitä itikoita myöten. Vihtavuoressa ja Lievestuoreella meitä oli 11 aktiivista liikkujaa ja tänään Laukassa kuusi senioria virkistymässä. Liikuimme reilun tunnin ajan läheisillä lenkkeilymaastoilla, aluksi lämmittelimme yhdessä ja lopuksi venyttelimme ja nautimme mehut.

Kuva Laukaasta 9.6.15

Perjantaina pääsee Leppävesi kanssamme virkistymään, aloitamme kävelyn kello yhdeksän liikuntahallin pihalta. 

Loppuviikolla kirjottelen lisää kuulumisiamme ja meihin voitte aina olla yhteydessä jos joku asia on jäänyt mieltä askarruttamaan. Ajantasaisinta tietoa löydätte meistä Facebookista, johon lähes päivittäin lisäämme kirjoituksiamme ja kuvia. 

Mukavaa viikkoa kaikille, eloisasti eteenpäin! 






perjantai 15. toukokuuta 2015

Perjantain aatoksia

Kuva: Googlen kuvahaku

Perinteisten porinoitten aika! Tällä viikolla otimme tosin jo ennakkoa blogissa kirjoittamalla muutaman rivin suomalaisuuden päivän kunniaksi, mutta nyt vedän yhteen kuluneen viikon antia.

Tällä viikolla pääsimme käymään Lievestuoreen työväentalolla kuuntelemassa ideoita ja ajatuksia eläkeläisryhmän kokoontumisessa. Kyselimme varsinkin toiveita tulevien keskusteluiltapäivien puhujista ja mahdollisista vieraista. Saimme jälleen roppakaupalla ehdotuksia ja uusia ajatuksia. Hienointa käynnissä kuitenkin oli kuunnella ryhmän toimivuutta ja talkoohenkeä, ryhmä yhdessä pitää huolta kokoontumispaikastaan ja toisistaan. Saimme myös kuulla ensi kuun alussa olevasta kesäjuhlasta, jonne mekin olemme tulossa sekä esiintymään että talkoolaiseksi.

Kyseessä on siis Laukaan eläkejärjestöjen perinteinen kesäjuhla Savion lavalla 3.6.2015 kello 11 alkaen. Juhlassa on erilaisia kilpailuja, makkaranpaistoa ja kahvittelua, ohjelmaa ja lopuksi tanssia! Varsinainen juhla alkaa kello 12 ja tilaisuuteen on ilmainen sisäänpääsy. Juhlan järjestää Laukaan vanhusneuvosto.

Me olemme juhlassa pitämässä pienen tietoiskun hankkeestamme sekä eloisan liikuntatuokion. Meidät tapaa juhlassa lisäksi järjestäjien apukäsinä ja jokapaikanhöylinä. Toivottavasti sää suosii ja mahdollisimman moni pääse paikalle nauttimaan juhlahumusta!

Tämän päivää olemme viettäneetkin ilmoittautumislomakkeiden kimpussa ja Lievestuoreen osalta pinkka onkin plärätty läpi ja osallistujat saatiin jaettua ryhmiin. Ensi viikon aikana saamme jaettua kaikki muutkin ja kunhan olemme saaneet varmistettua kokoontumispaikat, alamme ilmoittamaan osallistujille ryhmien kokoontumisista. 

Tänä keväänä ja kesänä käynnistämme Laukaassa ja Lievestuoreella virkistyskävelyt sekä pidämme muutamat starttikahvit eri puolilla Laukaata. Ilmoitamme näistä tekstiviestillä tai soittamalla, virkistyskävelyistä viemme ilmoituksia ilmoitustauluille.

Oikein ihanan lämpöistä viikonloppua kaikille, ensi viikolla olemme jälleen sorvin ääressa!

tiistai 12. toukokuuta 2015

Suomalaisuuden päivä 12.5.

Kuva: Googlen kuvahaku
Kuten jokainen on varmastikin huomannut, tänään joka salossa liehuu kovan kevättuulen mukana Suomen lippu. Itse jouduin miettimään aamulla hetken aikaa ketä nyt liputetaan, ja sen selvitettyäni aloin pohtimaan päivän tarkoitusta.

Tänään siis liputetaan Johan Wilhelm Snellmannin kunniaksi, jota oikeutetusti pidetään maamme kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä. Hänen vaati suomen kielen virallistamista ruotsin kielen rinnalle, joka osaltaan vaikutti paljon kansan sivistystason nousuun. Hänen suurin saavutuksensa oli rahauudistus, Suomen Markka otettiin ensin Venäjän ruplan rinnalle ja vuonna 1865 Markka nostettiin Suomen ainoaksi valuutaksi.

Maailma on muuttunut valtavasti siitä ajasta kun Snellman vaikutti maassamme. Hänen ansiostaan voimme kuitenkin edelleen asioida omalla äidinkielellämme, mutta samaan aikaan kuulemme esimerkiksi kaupassa monia muita kieliä. Emme enää käytä valuuttanamme Markkaa, mutta Euron myötä voimme ostaa ostoksemme samalla valuutalla matkatessamme ympäri Eurooppa. Maailmamme on avartunut ja meistä on tullut enemmän maailmankansalaisia. Tämä suunta ei kuitenkaan tarkoita oman kansallisidentiteetin romuttumista tai häviämistä, vaan mukautumista. 

Vaikka monia kehitys saattaa arveluttaa ja mietityttää, ja usein kaikki vieras ja uusi epäilyttää. Itse uskon tiedon voimaan, uskon siihen että kun asioista puhutaan suoraan ja vieraisiin asioihin tutustutaan, tietoisuus lisääntyy ja epäilyt pikku hiljaa kaikkoavat. Vaikka olemme kansana omaksuneet paljon uusia tapoja, perinteitä ja tottumuksia, silti meillä on paljon sukupolvelta toiselle periytyvää tietoa. 

Kun olemme kulkeneet ihmisten luona tekemässä hankettamme tutuksi, olemme useasti ajautuneet keskustelemaan ikäihmisten kanssa myös ympäröivästä maailmasta ja ajasta jossa elämme. Lähes joka kerta saamme ihmetellä sitä tiedon määrä, jota tämän päivän ikäihmisillä on. He tietävät paljon menneitä asioita ja ovat vahvasti kiinni tässäkin päivässä. Ihailen sitä tahtoa pysyä kehityksessä ja tiedossa mukana, tietäen ettei se varmasti ole helppoa. 

Haluamme hankkeemme aikana saada kerättyä sitä tietoa, jota osallistujillamme on. Haluamme antaa heille kanavan ja mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin, päästä kertomaan heille tärkeitä asioita, oppeja ja elämänviisauksia. Samalla tarjoamme heille mahdollisuuden olla osa tätä aikaa ja antaa omaa osaamistamme heidän käyttöönsä. 

Ajat muuttuvat, mutta niinpä muutumme mekin. On kuitenkin paljon sellaista, jonka toivon säilyvän sukupolvelta toiselle. Tasapainoillaan yhdessä tässä ajassa, tueten toinen toisiamme!

Hyvää suomalaisuuden päivää!

Kuva: RAY/Eloisa ikä-ohjelma


perjantai 8. toukokuuta 2015

Perjantaista pulinaa

Keväistä päivää kaikille!

Ei tarvitse mennä Etelän aurinkoon tänään, meillä on täällä Lievestuoreella suorastaan trooppinen ilmasto. Lämmintä ja kosteaa, tai siltä se ainakin tuntuu viime päivien sateiden ja koleiden ilmojen jälkeen.

Säätiedotukset sikseen ja asiaan. 

Meillä oli tosiaan tämän viikon tiistaina ylimääräinen infotilaisuutemme hotelli Vuolakkeessa. Saimme koottua reilu viitisenkymmentä hankkestamme kiinnostunutta laukaalaista ikäihmistä tilaisuutemme ja jälleen toimintaan mukaan ilmoittautuneita oli suurin osa. Olemme äärimmäisen iloisia, että saimme vielä lisää ilmoittautuneita, sana on kirinyt todella hienosti. Tästä on kiittäminen toki meidän ilmoitteluamme mutta suurin kiitos kuuluu kaikille teille aktiiveille, jotka olette kertoneet eteenpäin tietoa meistä. Monen suusta olemme kuulleet, että mainontamme on huomattu, mutta innostus heräsi vasta kun joku ystävä, sukulainen, siitä kertoi lisää. 

Vuolakkeen tilaisuudessa nosti jälleen päätään tarve kokoontua eritoten kylillä. Olemme useassa tilaisuudessa kuulleet huolta palveluiden ja ihmisten valumisesta taajamiin ja samalla huolesta omasta selviytymisestä ja tukiverkosta. Yksi parhaita kommentteja on ollut eräältä syrjemmällä asuvalta rouvalta, joka kertoi haluavansa osallistua toimintaan jo nyt, sillä hän ajattelee vuosia eteenpäin. Hän haluaa jo nyt ollessaan hyväkuntoinen ja menevä saada ympärilleen tukevan naapuruston ja ystäväpiirin, jota hän voi auttaa lähivuodet ja jolta hän tulisi saamaan apua tulevaisuudessa.

Ensi viikolla käymme uusien ilmoittaumislomakkeiden kimppuun ja alamme pikku hiljaa soittelemaan ilmoittautuneita läpi. 

Tällä viikolla oli Jyväskylän Paviljongilla TERVE-SOS-messut, jossa olimme Eloisan iän omalla kojulla. Esittelimme oman hankkeemme lisäksi Eloisa ikä-ohjelmaa sekä toista RAY:n rahoittamaa Emma ja Elias -ohjelmaa. Henki ständillä oli loistava ja iloksemme voimme kertoa, että Eloisan iän osahanke Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistoista musiikiksi-menetelmä palkittiin messuilla vuoden TERVE-SOS-palkinnolla. Hankkeemme onnittelee sylin täydeltä oululaisia, olette palkintonne ansainneet. Tästä löydätte tietoa menetelmästä. 

Innostuimme messuilla lisäksi kovasti Ikäinstituutin materiaaleista ja heidän pitämästään verkostotapaamisesta. Saimme valtavasti vinkkejä ja ideoita nimen omaan liikunnan järjestämiseen. Eräs parhaita löytämiäni sivustoja on Ikäinstituutin Voimaa vanhuuten ohjelman Voitas sivusto, josta löytää kymmeniä kuvallisia jumppaohjeita ja -ohjelmia. Jokainen voi tehdä oman ohjelmansa ja tulostaa niitä itselleen tai jumpata valmiin ohjelman mukaan. 

Tämän viikon sunnuntaina vietämme siis äitienpäivää. Jos jollain lukijoistamme on vielä äitienpäivälahja hankkimatta, hankkeemme suosittelee lämpimästä tällaista lahjakorttia. Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille ja mummoille, kuinka monessa polvessa tahansa!


Tahdotko nähdä

ihmeen kauniin kuvan,
kun äiti ja lapsi istuvat
portailla tuvan?

Mitäpä lapsen
kuiskaavan luulet,
noin kun on kirkas sen katse
ja hymyssä huulet?

Sanaan siihen
liittyy kaikki, mi hyvää,
kaikki mi maassa on kaunista,
tunnetta syvää.

Oi, oppinut
yhden sanan on vasta,
sitä ei lakkaa kyyhkynen
kujertamasta.

Äiti, oi, äiti,
maailman kaunein sana –
se sointuu kuin ihana sävel
lapsen lausumana.

Immi Hellén
Kuva:Googlen kuvahaku

torstai 30. huhtikuuta 2015

Vapunaaton ajatuksia

Ylläoleva kuva on otettu tänään aamulla töihin tullessani, kesärenkailla (toim.huom), Männikön pihasta Lievestuoreelta. Tältä näyttää siis vappu Keski-Suomessa, miltäs muualla päin Suomea?

Viime viikolla olimme siis Eloisan iän verkostopäivillä Helsingissä ja tämän viikkoa olemme tiivisti viettäneet toimistossamme kokoen yhteen päiviän antia ja suuntaamalla katsettamme ensi viikkoon.

Ensiksi haluan osoittaa suuret kiitokset Eloisan iän koordianaatiolle päivien järjestämisestä ja organisoinnista, loistavaa työtä! Meidät uudet hankkeet otettiin hyvin vastaan niin organisaation kuin pidempään toimineiden hankkeiden puolesta. Saimme luotua hyvää yhteistyöverkostoa muiden maaseudulla toimivien hankkeiden kanssa, Eloisa maaseutu on nyt luotu! Verkostoon kuuluu AijjoosYhres etteskesiKehitytään kimpassa ja me. Aijjoos on toiminut vuodesta 2008, Yhres etteskesi ja Kehitytään kimpassa vuodesta 2014, joten me saamme heiltä varmasti paljon uusia ideoita toimintaamme. Yhdistämällä osaamisemme tuomme eloisuutta myös maaseudulle. 

Tämän viikkoa olemme ottaneet ilmoittautumisia vastaan Vuolakkeen ylimääräiseen infotilaisuuteen. Puhelin on soinut tasaiseen tahtiin ja näyttää jälleen siltä, eloisat tuulet puhaltavat jälleen Laukaan ylitse. Paikkoja tilaisuuteen on vielä, joten viime hetken ilmoittautujat pääsevät myös mukaan. Paras kuulemamme kommentti Sarahovin infotilaisuudesta on tähän mennessä ollut "olo oli kuin rockkonsertissa" viitaten yleisöryntäykseen. Lupaamme, että Vuolakkeessa jokainen ilmoittaunut mahtuu istumaan ja kuulee meidän äänemme.

Nyt olemme myös päässeet tekemään yhdessä ryhmätoiminnan lukujärjestystä ja pikku hiljaa se alkaa hahmottumaan. On ryhmiä, jotka kokoontuvat joka toinen viikko ja osa ryhmistä viikottain. Tällä hetkellä viilaamme kokoontumispaikkoja ja -aikoja sekä rakennamme tämän vuoden aiherunkoa. Älkää huolitko, toimintamme lähtee edelleen siitä, että ryhmäläiset itse saavat suunnitella toimintaa. Suunnittelmamme antaa vain suuntaviivaa ja ideoita, lopulliseen muotoon runko tulee vasta ryhmien alettua ja kun pääsemme yhdessä sitä suunnittelemaan.

Olemme suunnitelleet järjestävämme kerran kuukaudessa retkipäiviä eri puolille Laukaata esimerkiksi laavuille. Retkipäivien lisäksi pitäisimme niin ikään kerran kuukaudessa "Keskiviikkokaffet", yhteisen iltapäivän, jossa kahvin lomassa kuunneltaisiin mielenkiintoisia puhujia ja keskusteltaisiin ajankohtaisista aiheista. Nämä molemmat ovat vielä suunnitteluvaiheessa ja ideoita retkipaikkoihin ja mielenkiintoisiin puhujiin otetaan mieluusti vastaan!

Tänä keväänä alamme järjestämään virkistyskävelyitä ympäri Laukaata. Niiden tarkoituksena on, että kokoonnumme sovitussa paikassa ja lähdemme yhdessä lenkkeilemään ja samalla virkistyen liikunnasta ja toistemme seurasta. Kävelyt on avoimia kaikille halukkaille ja ainakin alkuvaiheessa joku meistä hanketyöntekijöistä on aina mukana lenkkeilemässä.

Aikataulusta uskallan sen verran luvata, että kävelyt polkaisemme käyntiin jo nyt syksyllä, muiden ryhmien kokoontumisista tiedotamme sitä mukaan kun saamme tiloja varmistettua. Hankkeemme lomailee koko heinäkuun, joten viimeistään elokuussa ryhmätoiminta kasvaa täyteen kukoistukseensa joka ryhmän osalta. 

Ilmoitamme ryhmäläisille henkilökohtaisesti kunhan aikataulut on selvät ja yleiseen tietoon lukujärjestys tulee tänne blogiin, meidän facebook-sivulle sekä Männikön internetsivulle. Jääkää siis kuulolle.

Tosiaan, tänään on vappuaatto. Vappu on tunnetusti suomalaisen työn päivä ja opiskelijoiden juhlapäivä. Itse pidän vappua ennen kaikkea kevään juhlana, kevään riemuvoittona talvesta. Tästä ajatuksesta on ollut melko vaikea pitää kiinni katsoessaan ulos tai raaputtaessa aamulla auton ikkunoita. Mutta aurinko pilkistää tälläkin hetkellä pilvien raosta ja jollei ilma ole lämmin, niin pidetään mielemme ainakin aurinkoisina ja iloisina!

Ylläoleva video Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävely -kevät, jotta jokainen pääsee kevään tunnelmaan. 

Me Osallistuva ikäihminen - mielekäs arki -hankkeen työntekijät toivotamme kaikille hyvää vappua ja kevään alkua! Ensi viikolla meidät tapaa Terve-sos-messuilla Jyväskylän paviljongissa keskiviikkona ja torstaina Eloisan iän-esittelyosastolla sekä tiistaina hotelli Vuolakkeessa infotilaisuudessa. 

Pääsiäispupumme vapputunnelmissa

Tuli tuttu kevätkulta,
Lumen alta pistää multa,
Puro pulppuva rinteillä tanssia saa,
Kevät riemua laulavi ilma ja maa,
Jo ääretön taivaskin seestyy
Ja lämpimän aika eestyy
Ja tuulikin tuoksuja tuo.

Taasen soivat vaskikellot,
Lämpöön elpyy oraspellot,
Sirot kukkaset nostavat pienoisen pään,
Sinisirkkuset soittavat niemissään
Ja nurkkihin lehväisen orren
Vie peipponen mättäältä korren
Ja mökkinsä pystyttää.

Nyt on soilla, mailla juhlaa,
Päivä säteitänsä tuhlaa,
Ukko nuortuvi niin kuni harmaja puu,
Poian posket ne kauniiksi ruskettuu,
Soi loilotus, luikku jo raikuu
Ja kunnaat ne kummasta kaikuu,
Kun käkönen kummulla soi.
Lauri Kyösti

torstai 23. huhtikuuta 2015

Torstain turinoita Starttipäiviltä

Tällä viikolla poikkeuksellisesti kirjoittelemme jo näin torstaina keskellä Eloisan iän Starttipäiviä. Ympärillämme käy iloinen puheensorina ja koko kaksi päivää olemme saaneet nauttia eloisista kollegoista ja upeista hankkeista ympäri Suomea.

Eilen aamulla lähdimme matkaan ennen kukonlaulua ja köröttelimme bussilla Helsinkiin. Pääsimme heti tultuamme kahvipöydän ääreen ja aamu vietettiin tiukasti luentosalissa istuen. Saimme kuulla RAY:n ja VTKL:n roolista Eloisa ikä-ohjelmassa, Eloisan iän viestinnästä ja yleistä tietoa koko ohjelmasta. Aamupäivä oli tiukkaa asiaa mutta heti lounaan jälkeen pääsimme kertomaan omasta hankkeestamme ja tutustumaan muihin hankkeeseen "hanketorilla".

Hanketorilla jokaisella hankkeella oli oma "toripöytä", jossa oli esitteitä, mainoksia, hankkeen aikaansaannoksia tai muita rekvisiittaa. Jokainen hanke pääsi näin kertomaan kiinnostuneille omasta toiminnastaan ja hankkeet saivat itse valita kiinnostavimmat toripöydät.

Meille hanketori antoi paljon uusia ideoita itse toimintaan ja esimerkiksi ryhmien sisältöihin. Kaikki hankkeet jakoivat ideoitaan eteenpäin ja esimerkiksi meidän tekemämme kutsujen massapostitus kiinnosti monia muita hankkeita. Oli mahtavaa kuulla muiden hankkeiden vaiheita ja samalla mietimme mihin meidän hankkeemme tässä vuosien varrella tuleekaan päätymään. Päivän jälkeen puimme omaa hankettamme ja suunnittelimme tulevaa, kynät sauhuten kirjasimme ajatuksia muista hankkeista ja muiden toteuttamista ideoista.

Päivät ovat olleet informaatiota täynnä ja lähdemmekin täältä reput täynnä materiaaleja ja päät kukkurallaan innostusta ja uusia tuulia.

Täällä Helsingissä ollessamme emme ole päässeet vielä lukemaan paikallista Laukaa-Konnevesi-lehteämme. Tämän päivän lehdessä on hankkeemme ilmoitus ylimääräisestä infotilaisuudesta, jonka järjestämme 

toukokuun 5. päivä hotelli Vuolakkeessa Laukaan kirkonkylällä kello 12.

Järjestämme tämän tilaisuuden nimen omaan heille, ketkä eivät mahtuneen Sarahoviin viime viikolla sekä heille ketkä eivät muuten päässeet aiempiin tilaisuuksiin paikalle. 

Viime viikko osoitti meille tilaisuutemme olevan sen verran suosittuja, että tällä kertaa tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautumisia otetaan vastaan ensi viikon aikana 27.4.-30.4.2015 numerossa 050 464 0252, Tiina vastailee puhelimeen.

Ensi viikko vielä kokoamme ilmoittautumisia ja suunnittelemme ryhmien kokoontumsia, mutta vasta viimeisen infon jälkeen pääsemme lyömään ryhmätoimintakalenterimme lukkoon. Ryhmiä tulee olemaan iloksemme paljon ja sisällöltään monipuolisia. Ryhmät muuttuvat ja elävät hankkeen kuluessa, saamme nähdä miten ne muuttavatkin vielä muotoaan. Tapahtumia ja retkiä suunnitellaan kovasti myös, pyrimme järjestämään syksystä lähtien kuukausitten jotain ryhmien ulkopuolistakin toimintaa. 

Iloista viikonloppua kaikille, palataan ensi viikolla asiaan entistä eloisimpina! 

Kuva:RAY/Eloisa ikä-ohjelma



perjantai 17. huhtikuuta 2015

Perjantain porinaa

Jälleen melkoisen vauhdikas viikko takana. Pää on vieläkin sekaisin saamistamme yhteydenotoista, lukuisista keskusteluista ja ehdotuksista. Tämän päivää olemme koonneet yhteen infotilaisuuksien antia ja alkaneet karkeasti hahmottaa ryhmien sisältöjä ja kokoontumispaikkoja.

Viikkomme alkoi mahtavalla vierailulla, kun Kehitytään kimpassa-hankkeen Tuija ja Minna saapuivat luoksemme Lievestuoreelle. Parituntisen aikana saimme kuulla heidän hanketaipaleestaan ja lukuisia ideoita meidän hankkeeseemme. Huoneemme täytti naurusta ja puheensorinasta, oli hienoa tavata muita Eloisa ikä-ohjeman hankkeita jo ennen ensi viikon starttipäiviä. 

Keskiviikkona pidimme Lievestuoreen alueen infotilaisuuden kansalaisopistolla ja iloksemme saimmekin koko tuvan täyteen. Lievestuoreen apteekki piti mielenkiintoisen tietoiskun ja me kerroimme hankkeestamme ja tulevista ryhmätoiminnasta. Innostus oli suurta ja keräsimme paljon ilmoittautumislomakkeita ryhmätoimintaan. Facebookista voitte nähdä kuvia ja tunnelmia eloisasta infotilaisuudesta. 

Eilen torstaina lähdimme innoissamme kohti Laukaan kirkonkylää. Aloimme aamulla ounastelemaan väen olevan hyvin liikkeellä ja siitä syystä sivarimme lähti mukaamme ohjaamaan liikennettä Sarahoviin. Ensimmäiset osallistujat saapuivat jo yhden jälkeen ja puoli kahden jälkeen sali oli jo täynnä... Ihmisiä saapui niin suurella joukolla ympäri Laukaata, etteivät kaikki halukkaat yksinkertaisesti mahtuneet saliin. Sarahovin henkilökunta kantoi avuksemme tuoleja ja järjesteli istumapaikkoja ja sanonta sopu sijaa antaa todella konkretisoitui eilen. 

Saimme myös Sarahovista lukuisia ilmoittautumisia ryhmätoimintaan ja kutsuja osallistua eri tapahtumiin ympäri Laukaata. 

Tämän viikkoiset infotilaisuudet ovat osoittaneet meille, että hankettamme todellakin tarvitaan Laukaassa. Kiinnostuksen ja ilmoittautumisten määrä ihmetyttää meitä kerta kerran jälkeen ja olemme äärimmäisen innoissamme ja otettuja hankkeen saamasta huomiosta. Olemme ottaneet saamamme kritiikin itseemme ja osaamme suunnitella seuraavat yleisötilaisuudet paremmin. Kaikesta huolimatta, saimme eilen kannustavaa palautetta ja henki oli molemmissa infotilaisuudessa loistava. Kahvit ja pullat maistuivat ja sivukorvalla kuunnellessani iloinen puheensorina täytti molemmat salit. 

Hankkeemme on nyt karistanut viimeisetkin epäilyt ihmisten mukaan saamisesta harteiltaan ja on valmis nousemaan täyteen kukoistukseensa. Me teemme tätä yhdessä, me hankkeen työntekijät yhdessä teidän osallistujien kanssa. 

Antoisaa viikonloppua kaikille! 

Kurkota vain kuuta taivaalta.
Vaikka et sitä saisikaan,
voit silti saada tähtiä.
Les Brown

torstai 9. huhtikuuta 2015

Perjantain porinat

Kuva:RAY/Eloisa ikä-ohjelma

Jälleen yksi viikko takana, tosin kovin lyhyt sellainen. Meille sopii paremmin kuin hyvin kaksi tällaistä pyhillä lyhennettyä viikkoa ennen ensi viikon koitosta. Tulevaa viikkoa voidaan pitää hankkeemme eräänlaisena käännekohtana, sillä lähes koko tämän kuluneen puolentoista kuukauden ajan olemme tehneet töitä juuri ensi viikkoa varten.

Infotilaisuudet.

Sana herättää perhoset mahanpohjassa ja nostaa hymyt huulille, laittaa pienet vilunväreet ja tekee mieli vähän hypähdellä. Olemme ensimmäisestä päivästä lähtien suunnitelleet infoja, aloittaneet siitä kuinka saamme kutsut perille, miettineet sopivia vetonauloja, pohtineet sopivia paikkoja ja kartoittaneet kaikki tiedossa olevat tapahtumat lähitienoilla, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikalle ja ettei päällekkäisiä tapahtumia olisi. Viimeisempänä olemme hioneet kahvitarjoilua ja tilaisuuksien sisällön järjestelyjä; olisiko kahvi ennen vai jälkeen, mites ne arpajaiset. Pääroolissa on tottakai hankkeemme ja ryhmätoiminnat, mutta olemme halunneet tehdä tilaisuuksista miellyttävän ja mukavan kokemuksen kaikille, mielestämme se on parasta mainosta toiminnastamme.

Luulen jokaisen 60-80-vuotiaan laukaalaisen saaneen kutsun tämän postauksen julkaisuun mennessä. Yhteydenottojen määrä on yllättänyt meidät täysin ja erityisesti se, kuinka innoissaan ihmiset ovat hankkeestamme olleet. Olemme molemmat viettäneet kahden viime päivän ajan puhelimessa kohta tunteja vastailessamme yhteydenottoihin. Jokainen soitto on meille arvokas ja pyrimme parhaamme mukaan jokaiseen vastaamaan.

Ensi viikolla tähän aikaan minulla on kädet täynnä töitä lajitellessani kymmeniä (satoja?) ilmoittautumislomakkeita ja kerätessäni yhteen infotilaisuuksien antia. Takki varmasti aivan tyhjänä, mutta mieli täynnä lukemattomia ideoita ja ajatuksia. Ehkäpä tähän juuri kiteytyy tämän työn mielekkyys ja mahtavuus, emme tosiaan tiedä mitä ensi viikko meille tarjoaa.

Aurinkoista viikonloppua!


Ei ole suurempaa onnea ihmiselle kuin että hän voi,

tohtii ja tahtoo toteuttaa niin perinpohjaisesti kuin
suinkin kaikkia oman olentonsa syvyyksissä piileviä
mahdollisuuksia.
Eino Leino

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Posti kulkee!

Pääsiäisen pyhien jälkeen paluu arkeen tapahtui ei niin eloisissa merkeissä, mutta nyt taudit on selätetty ja uudella puhdilla työnsarkaan! 

Saimme tosiaan eilen viestin, että lähettämämme kutsut ovat viimein löytäneet tiensä ihmisten postilaatikkoihin. Jakelupäivät olivat eilen keskiviikkona ja tänään torstaina, luulen vielä osan saavan kutsunsa vasta huomenna perjantaina. Toivottavasti kaikki halukkaat saavat kutsun ajallaan, että pääsevät varmasti osallistumaan ensi viikolla infotilaisuuksiin.

Kävimme eilen Laukaan apteekissa keskustelemassa infotilaisuuden tietoiskusta ja voin ilokseni kertoa, että tietoiskun aihe on varmasti mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Apteekki lahjoitti meille myös ison pinon upeita arpajaispalkintoja, mahtavaa huomata kuinka he haluavat tukea tällaista paikallista toimintaa ikäihmisille. 

Pyörähdimme myös Laukaassa kahdessa eri kerhotilassa kertomassa toiminnastamme ja kuulemassa loistavia ideoita ryhmätoimintaan. Esimerkkeinä mainttakoon pihapelejä kaaripuistossa, sieni- ja marjaretkiä tasaisilla lähikankailla, tuolijumppaa, pelejä... Ideoita tuli paljon, kynä sauhuten sain kirjata niitä ylös. Vaikka olemme itsekin tehneet ryhmätoimintaan runkoa, on silti arvokasta kuulla mitä tulevat osallistujamme haluavat tehdä ja mitä ideoita heillä on. Siihenhän tämä hommamme perustuukin, me teemme tätä osallistujille, emme itsellemme. 

Alamme vähin erin hahmottaa viikkokalenteriamme ryhmien osalta, infotilaisuuksien jälkeen uskallamme lyödä kokoontumisaikoja lukkoon, kunhan tiedämme minne ryhmiä tulemme perustamaan. Elämme siis vielä vähän aikaa jännittäviä aikoja.

Tänään 9.4. vietetään myös Mikael Agricolan eli suomen kielen päivää. Agricolaa pidetään Suomen kirjakielen kehittäjänä, hän kirjoitti ensimmäisen suomalaisen "aapisen", ABC-kirjan ja hänen tunnetuin käännöstyönsä on Uusi Testamentti. Lisätietoa hänestä voitte löytää täältä.

Tiesimme toki, että kyseinen herra on ansainnut lipun salkoon, mutta uutta meille oli se, että hänen kunniakseen on myös kehitetty leivos. Leivoksen on suunnitellut Heidi Harjula.  Alla on ohje, joka löytyy myös täältä

Leivoksen resepti
(12 kpl)

Pohja
250 g kaurakeksejä
100 g voita

Täyte
200 g rahkaa
250 g puolukkaa soseutettuna
3/4 dl puolukkahilloa
2-2,5 dl tomusokeria
150 g valkosuklaata
1,5 rkl puolukkalikööriä/-mehua
6 liivatetta
4 valkuaista
4 dl kermaa

Päälle
2 dl kermaa
70 g valkosuklaata

Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Painele seos vuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa (150 g). Sekoita keskenään rahka, puolukkasose ja -hillo, tomusokeri ja lopuksi valkosuklaa.
Laita puolukkalikööri tai -mehu kuumennusta kestävään mukiin ja lisää liivatteet, kuumenna mikrossa 20 sekuntia ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivateseos ohuena nauhana puolukkatäytteeseen.
Vatkaa valkuaiset ja kerma erikseen napakaksi vaahdoksi. Lisää vaahdot lopuksi varovasti käännellen täytteeseen. Lisää sokeria tarvittaessa. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia.
Leikkaa hyytynyt leivospohja leivoksiksi. Vaahdota kerma ja sekoita siihen sulatettu, jäähtynyt suklaa (70 g). Pursota ruusukkeeksi leivospalojen päälle. Koristele suklaakoristeilla ja puolukoilla.
Kuva:www.mikaelagricola.fi

Herkullista päivää!