Eloisa ikä

Eloisa ikä

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ihanaa kesää!

Aloitetaan tärkeimmästä, eli kiitoksista. Emme olisi maaliskuussa aloittaessamme ikinä uskoneet, kuinka ihmiset lähtevät mukaan toimintaamme ja ottavat meidät niin mielettömän lämpimästi vastaan. Iso kiitos teille, juuri te teette meidän työstämme mielekästä ja innostavaa.

Viimeisillä viikoilla ennen lomaa olemme valmistelleet ensi syksyä ja voin ilokseni todeta, että kaikki näyttää paremmalta kuin hyvältä. Kaikki kokoontumispaikat on varattu ja sovittu, viestit ja muutamat kirjeet lähtivät jo viime viikolla ilmoittautuneille ja pieniä suunnitelmia toiminnastakin on pistetty paperille ja korvien taakse. 

Olemme myös tavanneet yhteistyökumppaneitamme palavereissa ja virkistyskävelyiden lomassa saaneet aikaan mielenkiintoisia keskusteluita ja uusia tuttavuuksiakin on kävelijoiden joukossa syntynyt. Starttikahvit Vehniällä ja Lievestuoreella menivät hyvin ja ryhmäläiset pääsivät jo suunnittelemaan tulevaa toimintaa. 

Viime viikon mielenkiintoisin tapaaminen oli uuden läänintaiteilijan Pauliina Lapion kanssa. Pauliina aloitti toukokuun alussa taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilijana ja hänen työsarkaansa on juuri saada yhdistettyä sosiaali- ja terveysala kulttuurin- ja taiteenaloihin. Saimme Pauliinalta mahtavia ideoita tuoda kulttuuria ryhmätoimintaamme sekä myös koko Laukaan alueelle. Ryhmäläisemme tulevat varmasti hänestä kuulemaan ja hänen oppejaan ja ideoitaan jalostamme varmasti.

Elokuussa tulemme töihin heti 3.8. ja ryhmätoiminta alkaa 10.8. alkavalla viikolla. Virkistyskävelyt kokoontuvat keskiviikkosin Laukaassa ja perjantaisin Lievestuoreella, Leppävedellä ja Vihtavuoressa ryhmien kokoontumisaikana. Vihtavuoressa kahvipannu porisee heti maanantaina 10.8. aloituskahvin merkeissä ja saman viikon perjantaina tapaamme Leppävedellä. Aloituskahveilla jaamme osallistujat ryhmiin sekä alamme suunnittelemaan toimintaa syksyksi.

Oikein hyvää ja lämmintä kesää kaikille, toivottavasti aurinko paistaa ja lämmittää niin mieltä kuin jokaista päivää! Syksyllä tavataan! Tove Janssonin sanoihin päätämme tämän kevään ja kesän:

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
 Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan."
Tove Jansson

Kuva:Googlen kuvahaku



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Projektipäällikön terveiset

Julkaisen täälläkin Marian terveiset Facebookin puolelta, joiden sanoihin itsekin täysin yhdyn. 

Ajatuksia kesäloman kynnyksellä.
Hankkeemme tähänastisen matkan aikana olemme tavanneet paljon kiinnostavia ihmisiä, käyneet mielenkiintoisia keskusteluja ja siinä samalla, ihan huomaamatta, olemme saaneet tehdä tätä antoisaa työtä laukaalaisten ikäihmisten parissa. 
Tärkeitä, merkityksellisiä hetkiä mahtuu näihin kuluneisiin kuukausiin runsaasti. Kiitos teille, tapaamamme ihmiset!
Seuraavien, Juha Tainan, ajatusten myötä haluamme toivottaa teille jokaiselle lämmintä ja aurinkoista kesää. Pidetään huolta lähimmäisistämme.

"Elämässä on paljon pieniä hetkiä, jotka vain jäävät mieleen.
Ne ovat haaveiden retkiä arjen harmaiden askarten viereen.

Ehkä sellainen hetki oli silloin, kun kuulit käen kukkuvan.
Tai muistatko ehkä milloin näit rauhan kasvoilla nukkuvan?
Ja kenties sä muistat senkin, kuinka linnut pensassa lauloi.
Taikka muistat puunlatvojen lenkin, jonka kaiussa sirkat nauroi.

Vai muistatko kenties sen kuinka viima pöllytti lunta?
Tai näit iltaruskon hetkisen, jonka rauhassa oli kuin unta?
Entä onko mielessäs tunne tuo, kun kasteruoho kutitti jalkaa?
Ehkä muistat kävelyn ystävän luo kun sadekuuro oli vähällä alkaa.

Sitä koskaan ei tiedä koska hetki tuo kohdalle tulee ja hedelmän kantaa. Toivon, tämä runoni sulle sen hetken luo;
sillä sen sulle tahtoisin antaa."

Kuva:Googlen kuvahaku

torstai 18. kesäkuuta 2015

Hyvää keskikesän juhlaa!

Kuva: Googlen kuvahaku

Vaikkakin koleuden puolesta voisimme enemmän sitä pääsiäistä viettää..

Nyt olemme siis saaneet viimein lähetettyä kaikki viestit koskien ensi syksyä. Viestejä lähti yhteensä lähes tuhat ja toivokaamme nyt, että kaikille viestit on päässeet perille. 

Tältä kesältä virkistyskävelyt on nyt kävelty Leppävettä lukuun ottamatta. Virkistyskävelyt keräsivät hyvin väkeä joka paikassa ja vastaanotto oli hyvin lämmin. Pääsimme nauttimaan Suomen kesästä parhaimmillaan, yhdellä kertaa olimme itikoiden lounaalla ja toisaalla kesäsade kasteli meidät päästä varpaisiin. Näistä seikoista huolimatta uskon jokaisen virkistyneen kävelyillä ja, mikä parasta, kuulimme muutamien jo sopivan omia kävelytreffejään.

Elokuun toisella viikolla alkaa tosiaan varsinainen ryhmätoiminta täydellä teholla. Kokoontumispaikkoja on Lievestuoreella, Leppävedellä, Vihtavuoressa, Laukaassa, Vehniällä ja Äijälässä. Meille voi vielä kertoa, mikäli jossain kaivataan ryhmätoimintaa. 

Voimme hiukan jo huokaista tältä keväältä. Työpöytä alkaa pikku hiljaa näkymään kaaoksen alta, paperipinot ovat löytäneet oman paikkansa ja asiat alkavat olla jäsentyä myös omissa päissämme. Ensi viikolla teemme vielä pientä hienosäätöä ryhmiin sekä hahmottelemme jonkinlaista ohjelmarunkoa ensi vuodelle. 

Mutta nyt toivotamme täältä projektitoimistostamme kaikille oikein lämmintä ja hyvää juhannusta. Työskentelemme täällä lettujen tuoksussa, viereisessä huoneessa Laukaan kunnan päivätoiminnan tiloissa vietetään lettukestejä. Jospa niistä meillekin riittäisi...


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Yhteenvetoa tästä keväästä ja pieni kurkkaus ensi syksyyn

Eilen saatoin blogiammekin ajan tasalle ja iloksemme olemme saaneet kuulla, etten aivan omille silmilleni tätä rustaile! Silläpä päätin tehdä tämän postauksen, jossa vedän yhteen asiat joita olemme eri tilaisuuksissa kertoneet ja muutamalla sanalla avaan tulevan syksyn tohinoita.

Ensiksikin yleisesti hankkeestamme. Olemme tosiaan kolmevuotinen hanke Laukaan kunnan alueella ja me hanketiimi, Vesa, Maria ja Tiina tulemme kaikki Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry:stä. Hanke tekee vahvaa yhteistyötä Laukaan kunnan, Lievestuoreen Setlementin ja Laukaan asumispalvelusäätiön kanssa sekä monien muiden paikallisten yritysten, yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Hanke on osa Vanhustyökeskusliiton koordinoimaa ja RAY:n rahoittamaa Eloisa ikä-ohjelmaa. Lisätietoa Eloisa ikä-ohjelmasta ja ohjelman muista osahankkeista löydätte tämän sivuston sivupalkista linkkeinä.




Järjestimme tänä keväänä huhtikuussa infotilaisuudet Lievestuoreella ja Laukassa, joihin kutsuimme kaikki 60-80 vuotiaat kotona asuvat laukaalaiset. Kutsut ei meistä riippumattomista syistä saavuttanut yli 80-vuotiaita, mutta onneksi puskaradio on toiminut loistavasti ja olemme saaneet paljon yli 80-vuotiaita toimintaamme mukaan. Huhti- ja toukokuussa pidetyistä infotilaisuuksista saimme lähes 250 ilmoittautunutta ja viimeiset viikot olemmekin järjestelleet ryhmiä ja suunnitelleet kokoontumispaikkoja.

Viime viikolla aloitimme aloituskahvit täällä Lievestuoreella ja huomenna jatkamme Venhiän suunnalla. Aloituskahvien tarkoituksena on kertoa syksyn toiminnasta ja tehdä lopullinen ryhmäjako. Laukaassa, Vihtavuoressa, Leppävedellä ja Äijälässä aloitamme kokoontumiset elo- ja syyskuussa niin ikään aloituskahveilla. 



Tänä kesänä järjestämme myös virkistyskävelyitä edellä mainituissa taajamissa. Ensimmäiset kävelyt ovat jo takana ja säiden suosiessa meitä ainakin ohjaajat ovat virkistyneet tunnin aikana todistettavasti. Jatkamme kävelyitä juhannukseen saakka ja elokuussa aloitamme lomien jälkeen ne uudelleen.



Olemme töissä kesäkuun viimeiseen päivään asti eli vastaamme puheluihin ja sähköposteihin 30.6. saakka. Heinäkuun huilimme ja elokuun ensimmäinen päivä palaamme uutta intoa puhkuen.


Kuva:Googlen kuvahaku


Ilmoittelemme kokoontumisista, kävelyistä ja muista tulevista tapahtumista TEKSTIVIESTEILLÄ. Lähetämme viestit omista puhelimistamme, joten viesteihin voi vastata tai soittaa numeroon takaisin mikäli viesti ei aukea tai on hankala viestiä lukea. Viestejä saavat toimintaamme ilmoittautuneet eli emme lähetä enää massakirjeitä ja tai ilmoita toiminnastamme lehdissä. Olemmekin joka puolella pyytäneet ottamaan meihin yhteyttä, mikäli tahtoo vielä joukkoon iloiseen mukaan. Tasaiseen tahtiin on tullut yhteydenottoja ja voimme luvata että kaikki halukkaat mahtuvat mukaan. 

Syksyllä aloitamme varsinaisen ryhmätoiminnan. Laukaassa, Lievestuoreella, Vihtavuoressa ja Leppävedellä kokoontuu ohjattu kuntosaliryhmä aina tunnin kerrallaan. Yhdessäoloryhmät kokoontuvat edellä mainittujen lisäksi tässä vaiheessa ainakin Vehniällä ja Äijälässä. Kaikki ryhmät kokoontuvat kerran viikossa tai joka toinen viikko ryhmäkokojen mukaan. Näistä käytännön asioista kerrotaan tarkemmin kunkin paikan aloituskahveilla. 


Kuva:Googlen kuvahaku

Viikottaisen ryhmätoiminnan lisäksi järjestämme kerran kuukaudessa Keskiviikkokaffet eri puolilla Laukaata. Iltapäivän tarkoituksena on kutsua mielenkiintoisia puhujia eri aiheista ja keskustella heidän kanssaan kahvikupposen ääressä. Meille on tullut loistavia ehdotuksia puhujista ja aiheista, kerromme heti kunhan saamme löytyä päivämääriä lukkoon. 

Retkipäiviä järjestämme niin ikään kerran kuukaudessa. Yhtenä iltapäivänä lähdemme eri ulkoilualueille ympäri kuntaa ja nautimme siellä ulkoilmasta ja retkieväistä sään salliessa. Talven varalle meillä on myös ajatuksia, niistäkin saatte tietoa lähempänä.

Kuten jo tuolla yllä kerroin, kaikista näistä kokoontumisista ilmoitellaan vain ilmoittautuneille. 

Muuten hankkeemme noudattaa koulujen aikataulua. Toisin sanoen pidämme lomat silloin kun koululaisetkin ja päätämme syys- ja kevätkautemme samaan aikaan. 

Tässäpä tämä tietopläjäys, toivottavasti saitte vastauksia kysymyksiinne ja mieltä askarruttaviin asioihin. Mikäli teille jäi vielä joku mietityttämään, ottakaa rohkeasti meihin yhteyttä. 

Huomenna tavataankin Vehniän Eloisia ja perjantaina virkistytään Leppävedellä. Mukavaa päivää kaikille!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Täällä ollaan!

Nyt onkin vierähtänyt luvattoman pitkä aika sitten viime postauksen. Viimeiseen kolmeen viikkoon mahtuu palavereja, tapaamisia, yhdet kesäjuhlat ja aloituskahvit, ja viimeisimpinä, muttei todellakaan vähäisempinä, tällä viikolla alkaneet virkistyskävelyt. 

Olimme viime viikolla Savion lavalla Laukaan alueen eläkeläisjärjestöjen perinteisessä kesäjuhlassa. Ilma ei ollut aivan niin suotuisa kuin kesäjuhlilta olisi saattanut odottaa, mutta onneksi tunnelma ja ihmisten mielet olivat senkin edestä lämmin ja kesäisä. Kerroimme tulevasta toiminnastamme siellä ja osallistuimme talkoolaisina juhliin. Juhla oli hyvin järjestetty ja väki viihtyi hyvin. Me valitettavasti jouduimme lähtemään jo ennen tansseja muihin töihin, mutta kuulemma tanssit oli vetäneet väkeä hyvin parketille. Kiitos vielä järjestäjille, että saimme tulla mukaan ja ensi vuonna uudestaan! 

Kuva Saviolta 3.6.15

Viime viikon perjantaina järjestimme myös Lievestuoreen alueen aloituskahvit syksyn ryhmiin ilmoittautuneille. Tilaisuudessa kerroimme syksyn kokoontumisista ja ryhmien vetäjä, toiminnanjohtajammme Vesa, esitteli ryhmäläisille itsensä. Lievestuoreen ryhmät kokoontuvat elokuusta alkaen perjantaisin ja aikatauluista ilmoittelemme tarkemmin ryhmäläisille. Yhdessäoloryhmän lisäksi perjantaisin kokoontuu myös ohjattu kuntosaliryhmä, jota ohjaa Tiina.

Kuten olemme joka puolella kertoneet, toimintaamme pääsee kyllä mukaan vielä syksylläkin. Huomioitavaa on kuitenkin, että jokaisen toimintaan haluavan on otettava ensin meihin yhteyttä, jotta voimme ohjaja uudet ihmiset oikeisiin ryhmiin. Olenkin kirjoittanut, että meillä on lähes 250 ilmoittautunutta ja siitä syystä on tärkeää, että pidämme tietomme ajantasalla. 

Tällä viikolla aloitimme virkistyskävelyt Vihtavuoressa, Lievestuoreella ja Laukaassa, loppuviikolla kokoonnumme vielä Leppävedellä. Eilen ja tänään ilma suosi meitä ja saimme nauttia Suomen kesästä aurinkoa ja niitä itikoita myöten. Vihtavuoressa ja Lievestuoreella meitä oli 11 aktiivista liikkujaa ja tänään Laukassa kuusi senioria virkistymässä. Liikuimme reilun tunnin ajan läheisillä lenkkeilymaastoilla, aluksi lämmittelimme yhdessä ja lopuksi venyttelimme ja nautimme mehut.

Kuva Laukaasta 9.6.15

Perjantaina pääsee Leppävesi kanssamme virkistymään, aloitamme kävelyn kello yhdeksän liikuntahallin pihalta. 

Loppuviikolla kirjottelen lisää kuulumisiamme ja meihin voitte aina olla yhteydessä jos joku asia on jäänyt mieltä askarruttamaan. Ajantasaisinta tietoa löydätte meistä Facebookista, johon lähes päivittäin lisäämme kirjoituksiamme ja kuvia. 

Mukavaa viikkoa kaikille, eloisasti eteenpäin!