Eloisa ikä

Eloisa ikä

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kurkistus Kirkkoniemeen

Kävimme viime viikolla eräs iltapäivä ryhmien jälkeen ajamassa mutkan Tarvaalassa, tarkemmin sanottuna Kirkkoniemessä. Kirkkoniemessä on ensimmäinen retkitiistaimme tänä syksynä ja molemmille paikka oli vieras. 

Kummankaan puhelimen navigaattori ei meitä ohjannut perille saakka, onneksi isolta tieltä oli opasteet kirkkomaalle. Onneksi  meitä oli neuvottu, että tie kulkee pihapiirin läpi, sillä olisisimme varmasti muuten kääntyneet takaisin maatilan läpi ajettua. Saavuimme ensimmäiselle parkkipaikalle, josta matkaa rantaan laavulle kertyy noin puolitoista kilometriä hyvää hiekkatietä ja puoli kilometriä polkua. Seuraava parkkipaikka on kilometrin lähempänä rantaa, johon tosin mahtuu vain muutama auto.

Ajoimme lähimmälle parkkipaikalle ja aloimme haukkoa henkeämme. Oli kuulas, aurinkoinen iltapäivä ja luonto näytti aivan uskomattoman kauniilta. Ensimmäisenä silmiimme osui puusilta, jonka ylitettyämme lähti polku kohti rantaa. 


Ranta sijaitsee noin puolen kilometrin päässä tuolta sillalta. Polku on hyvää ja tasaista, ja siinä kävellessä pääsee nauttimaan syksyisestä luonnosta. Polulta lähti myös monia sivupolkuja, joita voi huoletta talsia, eksymisen vaaraa ei ole. Laavu sijaitsee saaressa ja se antaa oman lisänsä tähän retkikohteeseen. 

Nuotiopaikkoja saaressa oli kaksi, toinen heti rannassa ja toinen laavun yhteydessä. Polttopuita oli valmiina, isoina runkoina tosin, mutta kirves löytyi sateensuojasta. Meidän retkitiistaina saamme onneksemme mukaamme Tarvaalan seniorikerhon väkeä, jotka ovat lupautuneet tehdä tulet ja keittää meille nokipannukahvit. Varmasti saamme kuulla myös tarinoita paikan historiasta ja synnystä, odotan sitä ainakin itse innolla..


Toivottavasti sää meitä suosii ja pääsemme yhdessä nauttimaan kauniista syksyisestä luonnosta!